Kaunis ja yhdentekevä
Jos olisin tämä tunturi
hiljaisuus osani
ei tulisi kukaan luokseni
harvan sulkisin helmoihini
Harpon kivitunturia
oon Aakenuksen kulkija
Mietin kotia siellä kaukana
ystäviä ja rakkaita
Maailma on kaunis
yhdentekevä niin valmis
sumuista huipulla
kirkasta vasta tähtikatolla
Illalla uin joessa
hallanvaara iholla
kysyn tulelta neuvoa
savusta luen vastauksia
Unessa usvan kiehkura
kulkee laaksossa
hivelee maata sen kaaria
se olet sinä, mä kasvan kukkia
En rakasta oon rakkaus
ja valtava kaipaus
Eikä niillä väliä
sammal on vihreä, kivi viileä
Uni ajasta alkavasta
Pukeutuu tie tänään routaan
- Talvi, oletko se sinä?
Taistelevat henget jälleen
kuulen takaa-ajon vahvojen.
Nostan itseni keskelle myrsyn
- Ihminen, olitko se sinä?
Tahdoin viereesi ojentua,
kuolemalta harhautua.
Laskeutuu vesi lampii
- Kevät oletko se sinä?
Kaipaus henkesi tuo liki.
Näen kuvasi, kuin elävän.
Lasken aironi järveen syvään.
Piirrän pakomatkani palavan.
Livun välissä virtojen.
Tiedän, jossain odotetaan.
Käsivarsin ojennetuin
otan kohtaloni vastaan.
Jää kiiltää silmissäni.
En palaa tänne koskaan.
Vankeus samettinen päättyy.
Katseet timanteina säihkyy.
Tanssein karistan kahleet.
Ääret aikojen katoaa tähtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti