Meitä on viisi - Panu, Joel, Joonas, Sandra ja minä, Viola.
Me olemme ystäviä ja tehdään tätä
juttua rakkaudesta musiikkiin ja yhdessätekemisen ilosta.
Tervetuloa matkalle mukaan!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kuvajainen on akustispohjainen bändi, johon kuuluu laulun lisäksi akustinen kitara, rummut/rytmisoittimet, basso, viulu ja joskus myös sähkökitara. Keikkoja teemme eri kokoonpanoin, tilaisuuden mukaan. Teemme musaa, mikä meidän mielestämme on hyvää ja kiinnostavaa. Lähtökohta oli alunalkaen runojen sovittaminen biiseiksi, mikä on jättänyt leimansa sanoituksiin ja vaikuttanut musiikin luonteeseen. Vaikutteita on läjäpäin ja kokeilunhalua aina riittänyt. Fiiliksellä...










Meidät tavoitat osoitteesta duo.kuvajainen@gmail.com tai Facebookin kautta: https://www.facebook.com/pages/Kuvajainen/299563936771890?ref=hl.

17.4.2015

Muutama keikka on varmistunut. Mua jännittää ja oon tohkeissani, kuten aina. Ensi viikolla on keikka Kalliossa, Kammarissa, osoitteessa Kaarlenkatu 15. Paikka on siinä Roskapankin vieressä, vähän yllättävästi nurkan takana.

Koska mulla on näyttely Vuotalossa ensi torstaihin saakka, saan haettua mukaani pari työtä perjantaiksi keikalle. Näyttelyyn olen tehnyt sekatekniikalla mielenterveysaiheisia kuvia ja koostanut Lapinlahden psykiatrisen sairaalan valokuvista kuvasarjat.





 Eilen Helsinki Poetry Connection järjesti Afrikka-aiheisen runoillan, mihin pääsin hetkeksi kuuntelemaan. Vieraiksi oli kutsuttu  Dodou Touray (Gambia), Ike Chime (Nigeria), Hossni Boudali (Länsi-Sahara), Papa Zai Yikona (Sambia) sekä nuori marokkolaisräppäri El Haqed. Iltaa juonsi Paleface. Erilaiset elämät täysin eri lähtökohdista...siellä me oltiin, afrikkalainen mielipidevankeudesta vapautunut räppäri, afrikkalaiset ja suomalaiset runoilijat, sanataiteen ystävät ja muut. Meitä yhdisti halu jakaa hetki yhdessä. Niin musiikki, kirjoittaminen kuin kuvien tekeminenkin ovat mulle keinoja kurkottaa kohti toisia ihmisiä. Antaminen ja vastaanottaminen lisäävät kuuluvuuden tunnetta, mikä on tosi tärkeää. Kohtaamiset näissä merkeissä ovat mulle piristäviä kuin nuo aukenevat silmut pihapensaissa. Plus pysyn järjissäni kun teen tätä, mitä tunnen että mun kuuluu tehdä.



Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme! Vaalien aika lisää vähän kyynistä tunnelmaa mutta ei anneta sen vaikuttaa. Tehdään parhaamme. Se riittää.

T. Viola


Moikka!

Kesäkuu-kierroksen seuraavat etapit on:

24.4.pe klo 19 Kammari, Kaarlenkatu 15

29.4. ke, PELMUn Wappufestarit, Smökki, Jämeräntaival 4, Espoo

30.4. to klo 18 Keskipisteen Vappuetkot, Pohjois-Haaga, Helsinki

23.6. ti klo 19 Mbar, Acoustic Tuesday, Helsinki, http://mbar.fi/clubs/6/

Facebookista löytyy myös tietoja. Tulkaa meidän kaa tulkaa!

T. V.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

tiistai 27. elokuuta 2013

Kuvajaisesta





27.2.2015

Kesäkuualbumin avausraita, Toiveet toteutuu, on mukana Jevgeni Lensun ensimmäisessä täyspitkässä ohjauksessa, Etsinnässä. Miten hauskaa miten siistii! Tänään kävimme myös Sarana-yhtyeen Alex Stadiuksen kanssa katsastamassa keikkapaikkaa, jossa ajattelimme pian järjestää akustisen illan, jossa olisi Saranasta duo Ani ja Alex ja Kuvajainen jollakin pienellä kokoonpanolla. Katsotaan! Kaikkea mukavaa luvassa ja olkoon helmikuu, mulla alkaa olla keväinen tunnelma.

https://www.youtube.com/watch?v=1L1I1-2uiVI

~Viola~

25.2.2015

Meillä on kova hinku päästä taas ihmisten ilmoille treeniksiltä ja jokunen keikka Kesäkuu-kiertueelle onkin varmistunut. Seuraava sovittu esiintyminen on Keskipisteessä, Pohjois-Haagassa. Tällä kertaa meidän mukana ovat takuukovat porukat, ystäväbändi STOKE sekä uusi keikkakaveri SARANA.

SARANAsta sen verran että:


Sarana on Jukka Orman ja Anja Snellmannin luotsaama bändi, joka on hiljattain julkaissut albumin Piikki lihassa. Sen julkaisukeikka oli Semifinalissa 21.1.2015. Puolentoista vuoden ajan yhdessä soittanut porukka on omin silmin nähtynä lavalla hyvin toimiva, energinen ja yhdessä soitettu aika kuuluu heistä. Tämä bändi kuuluu ehdottomasti niiden kokoonpanojen joukkoon, joita ei kannata missata.

Ani Laitinen: koskettimet, laulu
Alex Stadius: kitara, laulu
Jari Jääpuro: basso
Karo Räisänen: kitara
Takku: rummut








ja STOKEsta:

Neko:laulu/kitara,  
Samppa:rummut, 
Tomppa:kitara/slide, 
Chester:basso. 



Bändi on soittanut englanninkielistä rockia, mutta hiljattain Neko on alkanut kirjoittaa lyriikat suomeksi.
Stoke on keikkaillut paljon alusta asti ja keikkoja onkin kertynyt kaksi-kolmekymmentä.
Kaikki soittajat ovat itseoppineita ja keikoista tekeekin erityisiä soolokitaristin improvisointi. Tomppa soittaa joka kerta eri tavalla. Luova prosessi on siis koko ajan käynnissä ja soittajat ovat tottuneet kuuntelemaan toisiaan. Tätä yhteyttä tukee varmasti se, että jäsenet ovat keskenään lapsuuden kavereita. 

Stoken meno on rock ja fiilis psykedeelinen. Mukana on herkkiäkin kappaleita. Keikoilla vedetään täysillä, täydestä sydämestä ja yleisö on mukana.  



http://www.reverbnation.com/musician/neko

16.2.2015

Vuosi on vaihtunut ja Kesäkuu-albumimme valmistunut. Ensimmäiset keikat soitettiin On The Rocksin Samettiklubilla, Kannelmäen Kalteribaarissa ja Pohjois-Haagan Keskipisteessä. Hiki otsalla tuli hypittyä etenkin viimeisessä kohteessa. Pakko sanoa että kivaa on ollut. Kannattaa liittyä seuraan ensi kerralla, jos satuit missaamaan edelliset bileet.

Kesäkuu-kiertueella nähään!

<3 ~Viola~

13.2.2015 Kalteribaarissa, Kannelmäessä



14.2.2015 Pub Keskipisteessä odoteltiin että saatais ystävänpäiväbileet käyntiin.







13.2.2015 Kalteribaarissa, Aurinko:





17.12.2014

Moi! Joulu lähestyy, tip tap. Levyn viimeistely on ollut yllättävän hidasta, mutta kyllä se alkaa valmiilta kuulostaa: https://soundcloud.com/kuvajainen
Porukkaan on liittynyt Sandra soittamaan viulua ja Joonas palaa basson varteen, kun käden murtuma on viimein parantunut.

Hyvää Joulua koko Kuvajaisen porukan puolesta!

T. Viola



16.8.2014

Myin cd-levyämme tänään pihallamme myyjäisissä/kirpputorilla. Minulta kysyttiin, onko Kuvajainen hengellistä musiikkia. Ilmeisesti kannen perusteella, jossa korppi lentää harmaassa valossa. Tai ehkä kappaleiden nimien perusteella.

Itseäni jäi mietityttämään se hengellisyys. Ottamatta kantaa uskontoihin ja uskomuksiin, hänelle jäi sanomatta, että koen musiikin aina olevan jotenkin henkistä. Siinä liikutaan piilotajunnan alueilla - samoissa rakenteissa, joissa hengelliset kokemuksetkin koetaan. Jos bändi pääsee tavoitteeseensa, joukko ihmisiä kokee jotain tunteellista, myönteistä, musiikin avulla. Myönteisen ei ole pakko olla piristymistä. Se voi olla myös vaikeiden tunteiden jakamista, tai jonkinlaista puhdistumista. Näitä fiiliksiä itse ainakin koen raskaan musiikin parissa silloin, kun sellaiselle on tilausta. Toisessa hetkessä haluan vain tanssia ja siihen toimii toisenlainen hengen tuotanto.

Tämä voi kuulostaa loukkaavalta jollekin - vaikken sitä halua - mutta luulen hengellisissä kokouksissa ja keikoissa olevan yhteisiä elementtejä. Ihmiset kokoontuvat kokemaan yhdessä jotain ei-niin-järjellistä ja palaavat rutiineihinsa vähän eri mielentilassa, kuin lähtiessään -kohottuneina. Hengelliset ovat ehkä saaneet syntinsä anteeksi, kun musiikin inspiroimat ovat saaneet ehkä kokemuksen, etteivät ole yksin heikkouksiensa, ilojensa ja surujensa kanssa.

Palatakseni päivän tapahtumiin, hengellisyydestä kysynyt henkilö kannusti ystävällisesti vielä jakamaan Kuvajaisen musiikkia ahkerasti ja uskomaan, että joukot vielä löytävät meidät. Ilokseni huomasin meidän jo noudattavan neuvoa. Bändi aina vain paranee, eikä loppua näy, oli olosuhteet kuinka kohtuuttomia tahansa. Me halutaan yhä uudestaan tehdä Kuvajaisen paras biisi ja jakaa tätä matkaa kaikkien kanssa, jotka meihin tuntevat yhteyttä. Ehkä me olemme saaneet herätyksen. Omalla tavallamme.

<3 ~ Viola~

14.8.2014

Arkiston aarteita: Parin vuoden takainen instrumentaalidemo Siivittä nosteessa. Nyt mä innostuin tästä uudestaan ja sehän tarkoittaa lauluraidan tekemistä. Äkkiä!








21.6. 2014
Muutaman viikon sisällä julkistettavan albumin nimeksi tulee Kesäkuu.
Joel on miksannut ja äänitellyt ahkerasti kitaroita ja bassoja ja me Panun kanssa ollaan hoidettu omat tonttimme melkein valmiiksi. Kohtakohtakohta!






18.6.2014

Moi pitkästä aikaa! Meille on tapahtunut niin paljon Kuvajaisen ulkopuolella, että olemme pitäneet keikoista taukoa. Päätimme kuitenkin tehdä uuden äänitteen tuotannostamme ja kuopuksemme onkin lähiviikkojen aikana valmis julkistettavaksi. Voin sanoa, että erilaista tulee, mutta kuitenkin sillä meille ominaisella otteella. Oma tuntumani on, että bändi on kypsynyt ja musiikkiin on tullut uutta tasapainoa ja iloa. Kappaleet ovat sekä uusia että vanhoja. Yritän malttaa odottaa...

Hyvää Juhannusta!

P.S. Vaikeaa uskoa, että taas on mennyt vuosi ja toivottelen täällä hyviä juhannuksia.

Rakkaudella,
Viola










Keikka: 26.10.2013 Hard Rock House, Roihuvuori, klo 22


                                                                                Nousuvesi, Liberte, elokuu 2013













 Elokuu
- lämpöä, kuutamoöitä, uusia alkuja....ja keikka Libertessä!
Meidän porukalla oli yhtä ja toista ropleemaa keikan aikana, mutta
huippuyleisö kannatteli läpi hankaluuksien. Odotettu ilta oli odotuksen väärti.


Seuraava etappi on lyhyehkö setti Lucan Samettiklubilla ensi tiistaina 3.9 Loosessa, Annankadulla, Helsingissä klo 19 jälkeen. Meidän lisäksi The Gadwalls, Jukka Ray-Ska Reininvuo, Lovijatar ja En Sommarkille. Näistä tutuksi klubeilta on tullut En Sommarkille, jolla on sellanen akkaripunk-meininki, jos olen oikein ymmärtänyt :) - diggaan!

Samettisin terveisin,
Viola








Libertessä 24.8.2013                                                                       Panu miksaa 2012

perjantai 19. heinäkuuta 2013


Moi,

huomenna päästään soittelemaan Darksideen Valon ja Stoken kanssa. Mielettömän kivaa päästä musisoimaan, mutta ootan innolla et pääsen kuulemaan kavereiden bändejä. Näissä ryhmissä on nimittäin iso latinki fiilistä! Kannattaa tulla paikalle!

Seuraava äänitys on alkanu riivaamaan mieltä sen verran paljon, että kohta on oikeasti ryhdyttävä toimeen.

Alla tunnelmaa julkkareista 8.6. Timanttinen ilta! Näitä lisää!
Hymyin, Viola.

 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuunneltavissa: https://soundcloud.com/kuvajainen

Tilaa levy tai ehdota vaikka keikkaa:

duo.kuvajainen@gmail.com

torstai 20. kesäkuuta 2013

Jussin alla

Kesä 2013 alkoi äänitteen julkaisemisella Nyyrikin Iltatähdessä. Mukana juhlimassa oli meidän iloksemme Lotta Lene ja Koskelainen sivuhahmonsa Luca Garganon kanssa : ). Postaan kuvaa juhlatunnelmista myöhemmin. Hauskaa oli!

Seuraava siirto on tempaista yhteiskeikka Valon ja Stoken kanssa 20.7. mutta paikka on vielä auki. Peukut pystyyn!

Uudet äänittämiset pyörii jo mielessä. Seuraavasta lätystä tulee erilainen, mutta pitkälti samoja biisejä, mitä keikoilla ollaan veivattu. JeeJee!

Hyvää Juhannusta!

~Viola~